Kannattaisiko ensi kauden pelioikeuksia myydä ennakkoon jo nyt?
Kentät ovat hyvässä kunnossa ja pelaajat vielä aktiivisesti liikkeellä. Nyt on mahdollisuus sitouttaa pelaajat jo seuraavan kauden osalta.
Muutamalla asiakaskentällämme on toimittu ennakkomyynnissä menestyksellisesti jo vuosien ajan. Syksyllä on myyty ennakkoon vuosittain parhaimmillaan jopa noin 700 pelioikeutta. Oikea aika kampanjalle on juuri nyt.
Ennakkovaraajalle kannattaa tarjota joku porkkana eli esimerkiksi alennus tai joku muu extra etu seuraavalle kaudelle. Kohderyhmä kampanjaan löytyy sieltä oman kentän CRM:stä, joten kampanja on helppo toteuttaa WiseGolfin viestinnän työkaluilla.
Syksyllä ennakkoon myydyt pelioikeudet tuovat varmuutta seuraavan kauden talouden suunnitteluun ja pienentävät riskejä esimerkiksi myöhäisen kevään tai kentälle mahdollisesti aiheutuvien talvituhojen vaikutuksesta pelioikeusmyyntiin.
Mikäli olette kiinnostuneita kuulemaan asiasta, kerron mielelläni lisää!
Alla olevassa artikkelissa on listattu suositeltavat toimintamallit pelioikeuksien myynnissä.
Tulevan kauden pelioikeusmyyntiä varten olemme listanneet suositeltavat toimintamallit. Esittelemme kolme mahdollista ja suositeltavaa toimintatapaa.