Kalafornian kokemuksia WiseGolfin järjestelmän työkaluista

Porin Golfkerhon toiminnanjohtaja Ville Tuovinen kertoo syksyn 2021 pelioikeushaasteesta, joka mahdollistettiin WiseGolfin työkaluilla.


Porin Golfkerho otti ajanvaraustyökalut käyttöönsä syyskuussa 2021 täydentämään WiseGolfin järjestelmää toiminnassaan. Aiemmin Kalaforniassa on ollut käytössä markkinoinnin työkalut, julkaisutyökalu ja verkkosivut (vuodesta 2016) sekä vuoden 2021 aikana käyttöönotetut kassan ja taloushallinnon työkalut.

Wisen markkinoinnin työkaluilla onnistuttiin jo vuosia sitten muuttamaan aiemmat jäsenlehdet digitaaliseksi viestinnäksi säästäen klubin toiminnassa huomattavan summan rahaa vuosittain.

Viisi vuotta sitten Kalaforniassa mietittiin keinoja, jolla parannettaisiin pelaajien sitoutumista pelioikeuksin kotikenttäänsä. Ratkaisuiksi valikoituivat:

  1. Pelaamisen ja jäsenyyden paketointi pelituotteiksi, joita on kolme erilaista. Kaikissa on jäsenyys ja asiakaan valitsema pelimäärä yhden kokonaishinnan alla.
  2. Pelioikeuksien ennakkomyynti seuraavalle vuodelle elo-syyskuussa: pelioikeushaaste.
  3. Alennushintaisen greenfeepelaamisen karsiminen.

Johtavana ajatuksena on ollut, että ihmiset ostavat pelaamista ja jäsenyys on sinänsä sivuseikka. Lisäksi keskivertogolfarin kierrosmäärällä laajaan pelioikeuteen sitoutuminen on tehtävä edullisimmaksi tavaksi pelata, jolloin ei tarvitse miettiä jäsenyyden hankkimista jostain ja halpojen pelilippujen hankkimista toisaalta. Kun keskivertogolfari sitoutuu kotikenttäänsä, hän käyttää myös oheispalveluihin rahaa, joten on järkevää pitää hänestä kiinni. Toki satunnaisille pari-kolme kierrosta pelaavillekin on oltava omat pelioikeustuotteensa, joilla heidät pidetään mukana kotikentällä, mutta isoin merkitys on tietysti enemmän pelaavilla. Hinnoittelussa olemme lähteneet siitä, että noin tusinan verran 18 reiän kierroksia pelaaville rajaton pelioikeus on hinnaltaan aina edullisin tapa pelaamiseen ja oma pelaaja pelaa aina parhailla ehdoilla.

Kuvassa tuore Vuoden Golfjohtaja 2015 Ville Tuovinen ja Vuoden 2014 Golfjohtaja Hyvigolfin Mika Nieminen. Kuva: Golfpiste.com

Pelioikeushaasteen avulla olemme sitouttaneet pelaajia etukäteen seuraavaan kauteen. Porkkana on ollut merkittävä alennus seuraavan vuoden laajan pelioikeuden hinnasta ja tarjous on ollut ehdollinen sekä ajallisesti rajattu. Kampanjassa on ollut ehtona joka vuosi minimimäärä varauksissa, jonka toteutuessa alennettu hinta tulee voimaan sitovan varauksen tehneille. Myös varausten maximimäärä on määritelty. Kolmena edeltävänä vuonna myimme yli 650 pelioikeutta joka vuosi ennakkoon. Kampanjalla on saatu kasaan joka vuosi noin 70% budjetoidusta pelioikeusmyynnistä sitovina varauksina jo syksyllä, jolloin seuraavaan kauteen voi lähteä melko luottavaisin mielin. Keväällä on sitten myyty normaalein hinnoin pelioikeuksia siten, että joka vuosi olemme ylittäneet budjetoidun määrän. Viisi vuotta sitten laajalla pelioikeudella pelasi alle 600 jäsentä, tänä vuonna noin 1.100. Kierrosmäärän ja oheispalveluiden rahavirtojen kasvuun tällä on ollut todella iso merkitys. Kehitys oli nähtävissä jo ennen koronaa.

Vuoden 2021 kampanja käynnistyi elokuun puolivälissä. Jo puolessatoista viikossa oli myyty noin 300 pelioikeutta.

Kolmena edeltävänä vuonna kampanjan myynti on tapahtunut pitkälti Wisen julkaisujärjestelmällä ja varaukset kerättiin tiedonkeräystyökalulla luodulla lomakkeella. Varausmaksut ja loppulaskujen laskutus hoidettiin Nexgolfin laskutuksena käsitöinä. Nyt varaukset tehdään WiseGolfiin perustetusta Kalafornian omasta verkkokaupasta, jossa asiakas maksaa varausmaksun ja valitsee maksutavan loppuosalle. Tarjolla on kolme erilaista mallia kuukausieristä kertamaksuun. Asiakas rekisteröi siis itsensä kampanjaan ja luo samalla itselleen pelioikeuden ensi vuodelle ja laskutussopimuksen, jonka perusteella loppulasku aikanaan lähtee automaattisesti WiseGolfista.

Jos verkkokauppa on vieras toimintatapa jollekulle, voi saman asian hoitaa klubilla palvelutiskillä. WiseGolfin kassajärjestelmästä pääsee valitsemaan henkilön, johon kampanja kytketään, jolloin nuo samat edellä kuvatut asiat toteutuvat loppulaskun ja pelioikeuden suhteen. Lisäksi kampanjan varausmaksun kytkeminen henkilöön on kassatapahtumassa pakollinen, joten maksu kohdistuu väkisin oikein eikä jää roikkumaan orpona suorituksena, josta ei tiedä keneen maksu kohdistuu.

Ilokseni voin todeta, että myös monet seniori-ikäiset golfarit ovat varauksia Kalafornian verkkokaupassa tehneet, joten toiminnallisesti verkkokauppa on selkeä ja looginen. Visuaalisuus on myös hyvä ja informatiivinen.

WiseGolfin ansioista syntyy todella iso säästö työajassa, kun tietoja ei tarvitse siirtää muihin järjestelmiin eikä laskuja tarvitse erikseen luoda ja maksut kohdistuvat automaattisesti oikein henkilötasolla.


Terveisin,

Ville